Jos tällä kertaa kuitenkin

Kolmas kerta toden sanoo, niinhän?
Tämä on siis nyt kolmas kerta kun aloitan alusta tämän blogin.

Poistin kaikki vanhat päivitykset, enkä voinut todeta muuta kuin, että ihminen tosiaan voi olla idiootti. Kuinka paljon pahaa pitikään aiheuttaa toisilleen, ennenkuin osasi sanoa hyvästi.
No, se suhde, kihlaus, päättyi yli vuosi sitten ja ihmisestä ei ole enää haittaa minun elämässäni joten, kolleegaani lainaten, otetaan hörpyt sille.

Villiä sinkkuelämää.
Niin. Missähän se villi osa viipyy? 

Mutta reilun vuoden täysin sinkkuna, saa olla ylpeä. Henkilökohtainen ennätykseni.
Ja tälläisenä sen ajattelin pitääkkin. Varsinkin nyt kun on sivusta observoinut ystävieni suhteita, mieleni on lujittanut päätökseni. En ymmärrä miten ihminen jaksaa kantaa niin paljon draamaa keskenään ja vielä sanoa olevansa onnellinen. En ymmärrä miten ihmisestä pitääkin tulla niin toivottoman riippuvainen toisista kanssakulkijoistamme.

Ei sillä, tottakai on päiviä ja aikoja jolloin haikailen jonkun kainaloon ja jonkinlaista sutinaa piristämään päivää. Mutta suhteiden miinusten paino painaa liikaa kasaan pystyäkseni ajattelemaan seurustelua tähän väliin. Varsinkaan kun omaa elämääkään ole saanut vielä tasapainoon.

Asiaan liittyen, olen hyvin hämilläni.
Eilen minuun otti yhteyttä(netin kautta) eräs vanha tuttava. Herra X.
Kahden vuoden jälkeen hän tuli itse omasta tahdostaan kyselemään kuulumisiani.
Enkö ollutkaan kaikkein pahin asia mitä hänelle tapahtui?
Mitä kävi sille, kun et halunnut olla missään tekemisissä kanssani enää?
Hämmentävintä tässä on se, että Herra X itse aloitti keskustelun entisestä suhteestamme.
Hämmennyksen kuorrutukseksi Herra X pyysi minulta anteeksi. Anteeksi.

Miksi? Minähän se kitisijä olin. Minuahan se koko homma hävettää.
Hän on vakaasti sitä mieltä, että oli minua kohtaan täysi kusipää ja pahoitteli sitä, että jätti minut.
Ja vielä kirsikkana päälle Herra X antoi numeronsa ja kysyi voisimmeko jatkaa keskustelua myöhemmin.
Niimpä me myös teimme.
Tekstivietsiste höpisimme kaiken näköistä laidasta laitaan aikaisemmin päivällä ja lopulta Herra X vain kommentoi että jatketaan taas keskustelua.
Vieläkin?
Kuinka paljon tuo mies haluaa olla minun kanssa tekemisissä?
Luulin että tämä oli vain pelkkä muodollinen "Tehdään sovinto ja annetaan olla"
Ja kaikki tämä tekee minut käsittämättömän iloiseksi.
Rehellisesti, kiljuin eilen illalla kuin pieni koulutyttö joka oli juuri saanut ponin joululahjaksi.

En ole todellakaan odottamassa että tästä kehittyisi nyt samantien super romanssi. Herra X on itse sitoutunut (kihloissa). Eikä minulla olisi edes todellakaan varaa pitää mitään sellaista "suhdetta" pystyssä.
Ja miksi tälläiset ajatukset tulevat ensimmäitteenä mieleen?
No koska tietenkin salaa toivon sitä.

Viime viikolla sain myös puhuttua erään toisen entisen poikaystäväni kanssa. Aluksi kaikki vaikuttivat menevän hyvin ja olin todella, todella iloinen. Sillä tuo poika on ollut tasan ainoa ihminen joka todella kohteli minua hyvin. Kuin prinsessaa. Ja minä olin tuolle aivan käsittämättömän hirveä. 

Halusin vain pyytää anteeksi ja haluaisin todella olla hänen ystävänsä.
Kun kysyin lopuksi, että voimmeko vielä pitää yhteyttä, hän totesi olevansa kuitenkin vielä niin katkera ettei pysty. Mutta sanoi, että voinhan minä silti aina kokeilla.
Ehkä sitten joskus humalassa taas.
Niinhän se aina menee.

Menetin myös tällä viikolla yhden läheisimmistä ystävistäni.
Ilman sanoja ja mitään suostumuksia, asia oli kuitenkin selvästi yhteinen päätös.
Olin häntä varoittanut ja tuo silti valitsi sen, säälittävän tekosyyn miehelle, ylitse minun ja muiden yhteisten ystäviemme.
Siinä tapauksessa tuo ihminen saa lähteä pois.
Välittämiseni loppui kylmästi seinään.
Ja se hieman pelotti minua, koska vaatii todella paljon, että luovun ystävistäni, perheen jäsenistäni.

Mutta voisin jälleen kerran jaaritella loputtomiin tärkeistä ja aina vähemmän tärkeistä asioista ja ajatuksistani, mutta ehkä tässä on tarpeeksi puuroa pureskeltavaksi ensimmäiselle kerralle.

Terveisin
Forever Available